Qigongin Historiaa

Qigong ja historia: Taolainen filosofia, uskonto ja shamanismi

Laozi ja Dao De Jing
Laozia yleensä pidetään Taolaisen filosofian perustajana. Laozista historiallisena henkilönä ei tiedetä kovinkaan paljoa. Hänen syntymänimensä oli Li Er ja hän oli eteläisen feodaalivaltion Chun kansalainen. Hän syntyi koulutettuun ylempään luokkaan ja hänellä oli pieni hallinnollinen asema keisarillisessa arkistossa. Syitä miksi hän vetäytyi siviilihallinnosta ei tunneta, mutta voi olettaa, että kuten Kongzilta, myös Laozilta haihtuivat harhakuvitelmat oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta feodaalihallitsijoiden juonitteluun ja säälimättömyyteen. Hänen myöhemmistä vaiheistaan on olemassa lukuisia tarinoita. Kerrotaan että hän härällä ratsastaen matkusti läntiselle rajalle jättääkseen kaiken taakseen. Ennen lähtöään Laozi saneli rajavartijan Yin Xin pyynnöstä noin 5000 kirjainmerkistä koostuvan tutkielman, joka tunnetaan nimellä Dao De Jing (Tao Te Ching) - Klassikko Taosta ja Hyveellisyydestä. Tämä koko maailmassa tunnustettu teos Laozin filosofisesta näkemyksestä on ensimmäinen kattava Taolainen teksti. Kuten monet aikakauden kirjoitukset Dao De Jing käsitteli myös valtiotaitoa ja tarjosi poliittisia vaihtoehtoja. Laozin Taolainen Valaistunut oli yksilö, joka näki asioiden luonnollisen tien kaikessa ja eli sen kanssa harmoniassa. Muutokset yhteiskunnassa täytyy olla seurausta muutoksista yksilöissä ja muutos yksilöissä voi tulla ainoastaan seuraamalla Taon periaatteita. Tämä oli eroittava periaate Dao De Jingin Taolaisuuden ja Kongzin opetusten välillä. Kongzille rauhallinen ja sopusointuinen yhteiskunta oli sellainen missä ihmiset huomioivat ja seurasivat oikeita rituaaleja ja käyttäytymistapoja keskinäisessä kanssakäymisessään. Universumin luonteella ei sellaisenaan ollut merkitystä, kun taas Taolaiselle filosofille asioiden luonnollisen järjestyksen ymmärtäminen oli kaikista tärkeintä. Vain noudattamalla suuren Daon periaatteita kykeni elämään elämänsä sopusoinnussa.

Dao
Dao on kaiken elämän lähde. Se on nimeämätön, näkymätön ja sitä on mahdotonta käsittää normaaleilla havaintomenetelmillä. Se on rajaton, eikä kulu loppuun vaikka kaikki aine, asiat ja olennot ammentavat olemassaolonsa siitä. Piiloutuneena liikkeen ja muutoksen taakse Dao on pysyvä taustalla oleva todellisuus. Nämä ajatukset muodostivat kaiken myöhemmän Taolaisen ajattelun keskeisen osan. Vaikka Dao on kaiken elämän lähde, se ei ole jumaluus tai henkiolento. Dao De Jingissä taivas, maa, joet ja vuoret ovat kaikki osa suurta ja yhdistävää voimaa josta käytetään nimeä Dao, joka on persoonaton ja oikealla nimellään nimeämätön voima kaikkien universumin tapahtumien takana. Dao De Jingissä tämä nimeämätön voima ei ole kokonaan neutraali, vaan sen käsitetään olevan hyväntahtoinen luonteeltaan. Taivaallinen Tie on olla hyödyksi muille, ei haitaksi.

Valaistunut
Laozi oli kotoisin Chu valtiosta, ja Dao De Jingissä näkyykin voimakas siellä vallinneen shamanistisen kulttuurin vaikutus keskustelussa valaistumisesta ja elämän kultivoinnista. On helppo todeta, että Taolaisuus on syvästi juurtunut silloisen etelän kulttuuriin, koska sekä Laozi ja Zhuangzi, toinen tunnettu Taolainen filosofi olivat Chun kansalaisia. Taolaisella valaistuneella on vastaavanlaisia voimia kuin muinaisilla tunnetuilla shamaaneilla. Hänellä on erilaisia kykyjä ja hän kultivoi Kolmea Aarretta; kehoaan, sisäistä voimaansa ja henkeään yhtyäkseen alkuperäiseen ei olemiseen. Valaistunut oli myös aktiivisesti osaa ottava yhteisön jäsen. Yksi Taolaisuuden kuuluisimpia ajatuksia on ei-toiminnan konsepti, josta käytetään termiä wu wei. Dao De Jingin wu wei merkitsi ”Taon periaatteiden mukaan kulkemista” ja se tie oli hyväntahtoinen. Se tarkoitti ei ylimääräisen voiman käyttöä. Valaistunut joka pitää huolta asioistaan ilman väkinäisyyttä kulkee wu wein tietä.

Elämän kultivoinnista
Dao De Jngin valaistunut harjoitti elämän kultivointia. Teoksessa kuvataan kahdenlaista kultivointi tapaa: fyysiset tekniikat ja elämän asenne.
Fyysiset tekniikat sisältävät hengityksen säätelyä ja fyysisiä harjoituksia, sekä menetelmiä joilla pyrittiin säilyttämään ja jalostamaan seksuaali- ja vitaalienergiaa nuoruuden ja elämänvoiman palauttamiseksija ylläpitämiseksi. Asenteeseen ja elämäntyyliin liittyen Dao De Jing painottaa, että liiallinen haluaminen, kiintymys materiaalisiin asioihin, aktiviteetit jotka kiihottavat mieltä, nostavat tunteita, väsyttävät kehoa ja stimuloivat aisteja ovat kaikki vahingollisia terveydelle. Klassisen taolaisuuden kultivointi mahdollisti poliittisen ja yhteiskunnallisen aktiivisuuden uhraamatta fyysistä ja mentaalista terveyttään. Ongelma nousee esiin vasta kun kiintyy maineeseen ja kunniaan niin, ettei tiedä milloin olisi jo aika lopettaa. Dao De Jingin viesti kuuluukin: kultivoi valaistuneen fyysisiä, mentaalisia ja henkisiä ominaisuuksia, ota osaa yhteisössäsi, auta puuttumatta asioihin liikaa ja lopeta kun työ on tehty .
Dao De Jing arvostaa shamanistisia ominaisuuksia ja henkilökohtaista voimaa, mutta ei jaa shamaanien animistista maailmannäkemystä. Erilaisten henkien asuttaman henkimaailman sijaan he näkevät Daon, yhdistyneen ja nimeämättömän Voiman joka on kaikkien universumin tapahtumien alla oleva todellisuus.
Dao De Jing filosofia kasvoi Kevät ja Syksy aikakaudella (771-476ea), mutta on kuitenkin samalla muinaisen Chun valtion alueen kulttuurillinen tuote. Karistamalla shamaanien erilaisuuksien maailman, mutta silti yhä säilyttäen heidän henkilökohtaisen voimansa, Dao De Jing edustaa muutosta shamanistisista uskomuksista kohti filosofista järjestelmää, jossa yhdistyy näkemys todellisuuden luonteesta, elämän kultivoimisesta sekä valaistumisesta.
jatkuu...